sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006

Mikä kesässä on kivaa

Minusta kesässä on kivaa se että silloin on lämmintä ja että voi olla sortseilla ja t-paidalla, Minä olen käynyt paljon ulkona ja opetellut hyppimään hyppynarulla monta kertaa peräkkäin niin että joku hypittää. Minun hyppimisennätykseni on 26 hyppyä peräkkäin.Meidän pihassa on aika saman ikäisiä lapsia paljon ja niitten kanssa on kiva leikkiä ja pikkusiskokin pääsee mukaan kun me leikitään. Me leikimme kavereiden kanssa aika usein kotia tai leikimme pyörällä poliisia ja rosvoa. Ja pikkusisko on aina poliisi kaverinsa Aadan kanssa ja huutaa vankilaan! jos se näkee jonkun ja pääsee lähelle. Meidän leikit sujuu hyvin ainakin yleensä mutta joskus me riitelemme keskenämme. Se johtuu siitä että kaikki haluaisivat määräillä mitä leikitään. Mutta se sitten se ratkaistaan sillä lailla että kaikki saavat leikkiä kaikkea.Ja yleensä pysymme kyllä sovussa.

Meiltä kaadettiin toiselta pihalta puita ja nyt siellä on ihan sotkuista ja tukkeja on melkein joka paikassa.Mummo on sanonut ettei niiden päällä kannata seistä koska ne voivat kierähtää alta mutta mummo onkin aina melko varovainen ja minä taas olen aika hurja.

Minä olen syönyt paljon jäätelöä. Ne olivat kaksi suklaatuuttia. Yhden kerran toriravintolassa ja yhden kerran me ostimme kaupasta suklaatuutin ja söin sitä matkalla. Minä haluaisin vielä kesällä käydä paljon uimassa kun en ole tänä kesänä yhtään käynyt. Ja sitten vielä haluaisin hyppiä lisää hyppynarulla ja ehkä syödä vähän lisää jäätelöä jos tulee tilaisuus.

Tämä kuva on siitä kun tein äidille kirjanmerkin kun halusin tehdä jotain hyödyllistä jota osaisin tehdä itsekkin.

Ei kommentteja: